Ajankohtaista

26.08.2013
Seuran mestaruudet ratkaistiin viikonloppuna

Vuoden 2013 seuran mestaruudesta kisailtiin koko viikonlopun ajan mahtavan aurinkoisessa säässä. Kisailijoita on kaiken kaikkiaan hieman yli 50 henkeä, kuitenkin jakautuen tasaisesti sarjojen kesken.

Miehet, naiset ja seniorit pelasivat tuttuun tapaan sekä lauantaina että sunnuntaina, kun taas pistebogey- ja juniorisarjan mestaruus ratkaistiin sunnuntain kierroksen perusteella.

Lauantaina ensimmäisenä kentälle päästettiin miehet pelaamaan ensimmäistä kahdesta kierroksestaan. Päivän päätteeksi jahdattavana oli viime vuoden mestaruutta puolustava Ville Vuorenlehto (+4), sekä kakkossijasta lauantaina tiukkaa taistelua käyneet Matias Lampinen (+11) ja Seppo Puumala (+13).

Finaalisunnuntain komeimmasta noususta vastasi neljä lyöntiä Puumalan jäljestä takaa-ajonsa aloittanut Juha Virtanen, joka lopulta sijoittui kolmanneksi neljän lyönnin turvin. Toiseksi mestaruuskisassa sijoittui Matias Lampinen, ja mestariksi lopulta 3 lyönnin erolla Ville Vuorenlehto.

Naisten sarjassa lauantaina mestaruuskisansa aloittivat vahvasti Marketta Kujala, Arja Katajisto sekä Tintti Lehtinen. Tilanne oli kutkuttava lähdettäessä sunnuntain kierrokselle, sillä kärkiryhmässä Kujalalla (98) oli lyönnin kaula Katajiston (99) ja Lehtisen (99) yrittäessä molemmilta puolilta ohi. Kolmen lyönnin päässä olivat myös seuraavat kolme pelaajaa, joten mestaruus oli täysin auki.

Lopulta seuran mestaruuden vei nimiinsä päivän parhaasta kierroksesta vastannut Arja Katajisto, joka onnistui kuromaan seuraavaan pelaajaan neljän lyönnin eron. Toiseksi sijoittui Marketta Kujala, ja kolmanneksi kaksi lyöntiä Kujalasta Tintti Lehtinen. Palkintosijoille tunku oli kova, vain yksittäisten lyöntien erottaessa sijojen 3-5 pelaajat toisistaan, joten naisten sarjassa tunnelma säilyi odotetusti loppuun asti jännittävänä.

Lauantaina kolmantena sarjana kentälle lähti Seniorit. Pekka Lahtinen aloitti odotetusti kovalla tasolla pelaten totutumpia liukkaimmilla griineillä kierrostulokseksi 76 lyöntiä. Jaetulla toisella sijalla Lahtista lähti sunnuntaina jahtaamaan peräti neljä pelaajaa tuloksessa 85 (Reijo Kaappola, Heikki Ryynänen, Kari Koivusalo ja Kalevi Katajisto). Kahden lyönnin päässä tästä oli vielä neljä pelaajaa, joten taistelu mitalisijoista oli tiukkaa lähdettäessä finaalikierrokselle.

Lopulta kaiken kaikkiaan kolme pelaajaa sai kokonaislyöntimääräkseen 175, kuitenkin Heikki Ryynäsen pokaten pronssisen mitalin viimeisen kierroksen paremman taka-ysin turvin. Huomattavaa on, että jokainen näistä pelaajista (Ryynänen, Kalevi Katajisto ja Kari Koivusalo) pelasivat täsmälleen samat kierrostulokset kumpanakin päivänä. Toiseksi nousi tasaisesti pelannut Reijo Kaappola, ja mestaruuden vei Pekka Lahtinen kymmenellä lyönnillä.

Pistebogey-sarjassa kolmanneksi nousi tasatuloksessa ollut, mutta paremmalla tasoituksella pelannut Arto Hakorinta (33p.). Täsmälleen omaan tasoitukseen (36p.) pelasi sunnuntaina haastavaksi viritetyllä kentällä kaksi pelaajaa, Antti Ala-Honkola sekä Hannu Lemmetyinen. Mestaruuden tällä kertaa vei pienemmällä tasoituksella pelannut Lemmetyinen.

Juniori-sarjan mestaruuden vei tänä vuonna nimiinsä Sameli Ruokonen.

Kuvia tulossa myöhemmin.


Takaisin uutisiin

op kpmg OmaSp_logotype_rgb_Saastopankki_sana_harmaa bstr olympic-training-center black logo 
siiman harjupatana  TPK_rgb K-Rauta_web kuortane Piha-Tuuri
   Golf-liiga banneri ekonomitoimisto_www_logo  Ruukki-Logo