Ajankohtaista

15.08.2013
Juha Virtanen ja Sirkka Peltola reikäpelimestareiksi

Kesän mittaan pelattavat Kuortane Golfin reikäpelimestaruudet on saatu ratkaistua. Voittajiksi itsensä pelasivat miesten sarjassa Juha Virtanen ja naisten sarjassa Sirkka Peltola.

Sirkka Peltola oli reikäpelikaavioissa rankattu toiseksi, josta hän raivasi tiensä hienosti finaaliin ja aina voittoon saakka. Finaalissa Sirkka kukisti Liisa Takaluoman, joka oli rankattu viidenneksi alustavassa kaaviossa. Liisa kukisti matkalla monta kovaa nimeä, joten hopea-sija ei missään nimessä ole pettymys :)

Kolmannen sijan naisten sarjassa vei nimiinsä Marketta Kujala, joka voitti kamppailusta pronssista Tintti Lehtisen.

Miesten finaalissa nähtiin kaksi kovakuntoista pelimiestä, josta voittajaksi itsensä pelasi toisen uusintareiän jälkeen Juha Virtanen. Juha upotti hienon birdien 2. väylällä, johon toiseksi sijoittunut Pekka Lahtinen ei enää pystynyt vastaamaan. Juha oli rankattu reikäpelikaavioissa toiseksi ja Pekka neljänneksi.

Kaaviossa ykköseksi sijoitettu Matias Lampinen hävisi tiukasti Pekalle ottelun, josta siis Pekka meni finaaliin ja Matias "tappelemaan" kolmannesta sijasta Kimmo Yli-Jaskaria vastaan. Matias voitti Kimmon viimeisellä reiällä pokaten näin ollen kolmannen sijan reikäpelissä.

 

 


Takaisin uutisiin

op kpmg OmaSp_logotype_rgb_Saastopankki_sana_harmaa bstr olympic-training-center black logo 
siiman harjupatana  TPK_rgb K-Rauta_web kuortane Piha-Tuuri
    ekonomitoimisto_www_logo  Ruukki-Logo