Ajankohtaista

19.04.2013
Kenttäinfoa kenttämestarilta ja toimitusjohtajalta

kuva4Vielä pari viikkoa takaperin uskoimme että kenttämme saadaan pelikuntoon paljon normaalia myöhemmin. Runsasluminen ja kylmä kevät antoivat kuitenkin väärän ennustepohjan arviollemme.

Kentällä onnistuneesti toteutetun väylien hiekoituksen sekä lämpöaallon myötä, lumet sulivat ennätyksellisen nopeasti, yhdessä viikossa. Näin olemme kentän avaamisen suhteen jälleen ”aikataulussa”.

Nurmen- ja pelialustan laadun ylläpitämiseksi kentän huoltotoimenpiteisiin kuuluu oleellisen osana väylien hiekoitus.

Kenttämestarimme Jaakko suorittikin väylien hiekoituksen tänä keväänä todella kreivin aikaan, juuri ennen lumien sulamista ja lämpöaallon saapumista.

Lumen alta paljastuneet väylät ja etenkin griinit ovat säilyneet toimenpiteen ja talven jäljeltä ilman jääpoltteen aiheuttamia ongelmia ja näin pääsemme jälleen pelaamaan kentän avauduttua heti kesägriineille.

Kentän avaaminen suoritetaankin heti kun keväiset sulamisvedet suostuvat pysymään uomissaan. Tällä hetkellä tulvavedet estävät pelaamisen vielä 6-väylällä, mutta uskomme että kenttä saadaan pelikuntoon n. viikon kuluessa.

Kun väylät kuivuvat, suoritettu hiekoitus tullaan vielä ”verkottamaan”, näin väylille syksyllä suoritetun ilmastuksen seurauksena mm. kasvualustaan syntyneet reiät ja lyöntijäljet saadaan täytettyä ja pelialusta golffareille tasaiseksi. Tätä työtä tullaan jatkamaan vielä kentän avautumisenkin jälkeen, mutta älä anna sen haitata pelaamistasi, sillä työ tehdään vain ja ainoastaan kentän laadun varmistamiseksi ja golffarien pelinautinnon lisäämiseksi.

Jälleennäkemisen riemussa

Kuortane Golf

Jaakko ja Pauli


Takaisin uutisiin

op kpmg OmaSp_logotype_rgb_Saastopankki_sana_harmaa bstr olympic-training-center black logo 
siiman harjupatana  TPK_rgb K-Rauta_web kuortane Piha-Tuuri
    ekonomitoimisto_www_logo  Ruukki-Logo