Ajankohtaista

26.08.2010
KuGon mestarit vuosimallia 2010

Menneenä viikonloppuna kisattiin joka vuotiseen tapaan Kuortane Golfin mestaruuksista.

Naisten sarjassa voiton vei Tintti Lehtinen kahden kierroksen yhteistuloksella 196. Hopealle selvisi 5 lyöntiä Tintistä jääneenä Eeva Yli-Opas. Kolmanneksi itsensä taisteli Liisa Takaluoma yhteistuloksella 211, jättäen Outi Pyykön neljänneksi ainoastaan yhden lyönnin erolla.

Taistelu senioreiden mestaruudesta oli hurja. Kaksi herrasmiestä, Jorma Salimäki ja Raimo Maijala, olivat tämän vuoden kilpailussa omaa luokkaansa. Molempien yhteistulos kahden kierroksen jälkeen oli 172. Kilpailu ratkesi vasta jatko reiällä, jossa Jorma Salimäki oli hiukan terävämpi ottaen oman kaiverruksensa pyttyyn ensimmäistä kertaa. Kolmannelle sijalle senioreiden kisassa ponnisti Jussi Kukkola tuloksella 183.

Miesten sarja oli kärjen osalta myös tasainen. Ensimmäisen päivän jälkeen (36 r) Pekka Lahtinen oli Juuso-Yli-Opasta yhden lyönnin edellä (mikä ei näissä kinkereissä ole mitään). Kolmossijassa ensimmäisen päivän jälkeen oli tiukimmin kiinni Niko Saarinen, mutta Seppo Puumala hengitti neljäntenä Nikon niskaan. Kuinkas kävikään.. Seppo Puumala nakutti elämänsä kierroksen viimeisenä päivänä (79) nousten podiumille kolmanneksi. Kärkikaksikko Lahtinen - Yli-Opas meni siitä huolimatta omia menojaan. Juuso pelasin viimeisen päivän 76 ja Pekka 79, joten pytty matkasi jälleen Juuson takan (lue kirjahylly) päälle parin lyönnin turvin Pekkaan nähden.

Kuortane Golf kiittää kaikkia osallistuneita ja jää innolla odottamaan ensi vuoden Mestaruuskisoja ja toinen toistaan hienompia suorituksia.

KUGO MESTARUUS 2010 183.JPG KUGO MESTARUUS 2010 182.JPG KUGO MESTARUUS 2010 180.JPG
 MIEHET SENIORIT
NAISET

Takaisin uutisiin

op kpmg OmaSp_logotype_rgb_Saastopankki_sana_harmaa bstr olympic-training-center black logo 
siiman harjupatana  TPK_rgb K-Rauta_web kuortane Piha-Tuuri
    ekonomitoimisto_www_logo  Ruukki-Logo